Rekisteröidy
romut-radalle.com logo

4A-GE:n ruiskunohjain PC:llä säädettäväksi

    10.7.2007

    Ruiskunohjain kasvoi ulos toyotan ECU:sta ja on nyt oma itsenäinen yksikkönsä.

    Ensimmäinen ohjain kasattu, testausta & ohjelmistojen sovittamista käynnissä.  Prototyypissä oli 3 mikrokontrolleria, tässä vain 2. Mikrokontrollerit ovat vähän eri tyyppiä, kuin aiemmat, siksi ohjelmamuutoksia tarvitaan.
    Hyvältä vaikuttaa kuitenkin jo tähän asti.


    13.2.2007

    Autolla ja ruiskulla tuli ajeltua koko kesä, ei käytännössä mitään ongelmia. Talviautoon piti saada vähän lisää tehoa ja ratkaisuksi tuli remmiahdin. Nyt Starletissa ollut ruisku on asennettu DX-Corollaan, jossa siis 4K-koneen kylkeen laitettu SC12 remmiahdin.  Ruiskuun on tehty muutamia muutoksia, lähinnä remmiahtimen käynnistämiseen liittyen.  Autolla on koeajotkin jo ajettu ja paketti tuntuu toimivan. 

    Ruiskusta on tekeillä itsenäinen yksikkö, eli päästään 4A-GE:n boksista eroon, eihän siitä nykyäänkään juuri mitään enää käytetä. Piirilevykuvatkin on jo piirretty, levyjä en ole vielä vaan ehtinyt teettää. Uuteen versioon on tulossa lisää ominaisuuksiakin, niistä lisää myöhemmin.



    7.5.2006

    Nyt on autolla & ruiskunohjaimella käyty dynossa ja radallakin ajamassa. Ainoastaan kiihdytyspumppu vaatii pientä muokkausta, muuten ei minkäänlaisia ongelmia. Tehoakin autoon saatiin vähän viime vuotista enemmän.



    2.5.2006

    Ruiskuun on tehty melkoisesti muutoksia. Rautapuolelta on löytynyt vikoja  ja softakin osittain kirjoitettu uusiksi. Tuntuu, että pikkuhiljaa rupeaa olemaan suurin osa vioista korjattu. Kaikenlaisia kummallisuuksia sitä onkin löytynyt. Ajossa on koitettu hakea vähän karttoja kohdalleen ja penkkiaika on varattu. 
    Uutta raporttia penkityksen jälkeen taas.


    6.3.2006

    Starletilla on ajettu ensimmäisen kerran muokatulla ruiskulla. Ruisku toimii hienosti! Uusimmat muutokset sytytysajoituksen tarkentamiseen onnistuivat, ajoituslampulla katsottaessa ajoitus ei enää hypi ollenkaan, vaan pysyy tasan siinä missä on tarkoituskin. Säädöt on tehty vain tallissa autoa käyttämällä, mutta silti auto toimi erittäin hyvin; reagoi kaasuun empimättä, tasakaasullakaan ei nyi, ei minkäänlaisia häiriöitä.  Säätöä se tietenkin nyt vaatii, täydellä kaasulla en viitsinyt edes kokeilla, kun jo vähän enemmän painettaessa tuntui menevän hiukan laihan puolelle.  Ennen kesän ratapäiviä tehopenkkiin siis. 

    Edellisen päivityksen jälkeen on tullut testattua toyotan sytytysyksiköitäkin, 4a-ge:n oma on sellainen, joka hoitaa kosketuskulman (dwell) itse, ruiskunohjaimelta tulee vain ajoitustieto. Muista toyotan moottoreista (ehkä camryn?) löytyy lähestulkoon samannäköisiä yksiköitä, joissa kosketuskulmaälyä ei ole, vaan ne ainoastaan vahvistavat eculta tulevan signaalin. Tälläistä "tyhmää" yksikköä voisi käyttää, jos on tarvetta saada tehokkaampaa kipinää alakierroksilla, tai muuten tarvetta säätää kosketuskulmaa.
    4A-GE:n oman yksikön kosketuskulma vaikutti ihan suht. fiksulta ja siihenkin alakierroksilla pystyy hieman vaikuttamaan boksilta tulevan signaalin pituudella. Yläkierroksilla yksikkö lataa puolaa niin paljon, kuin vain mahdollista.


    23.2.2006

    Toistaiseksi systeemissä on ollut vain yksi prosessori, nyt lisätty toinen.  "Vanha", vähän tehokkaampi toimii isäntänä ja uusi pienempi orjana. Uusi prosessori ohjaa yksinään sytytystä. Tällä ratkaisulla sytytyksen ajoituksen saa tarkemmaksi, eikä siihen vaikuta prosessorin muut toiminnot ollenkaan. 


    5.2.2006

    Ruiskua on nyt kokeiltu myös Starletissa, johon se ensimmäisenä tuleekin käyttöön. Lähtee hyvin käyntiin ja tuntuu muutenkin toimivan. Dataloggauksen kun saa valmiiksi, talvipyörät vaan alle ja testailemaan ajossa. Lämpöanturit näyttävät nyt oikeita arvoja ja kiihdytyspumppukin tehty. Kiihdytyspumppuun täytyy ehkä miettiä uutta algoritmia vielä,  nykyinen ei ehkä anna riittävästä bensaa kaasunpainon alussa, ja sitten toisaalta rikastaa liian pitkään.


    28.1.2006

    Lisäkartat toimii, eli map-anturin, ilman- ja vedenlämpötilojen mukaan saa säädettyä ennakkoja ja ruiskutusta. Vielä on tekemättä lämpöanturien skaalan sovittaminen, eli mittarit näyttävät ihan omiaan. Seuraavaksi projektina kiihdytyspumppu-toiminto.



    26.1.2006

    Auto lähtee taas paljon paremmin käyntiin, muutokset starttipuolelle tuottivat siis tulosta.  Vielä kuitenkin kylmänä vähän vaikeuksia saada auto käymään ja kaasuun ei auta koskea lainkaan, selkeästi bensan puutetta. Nostamalla kartaston alapäässä ruiskutusta lähtee auto paremmin käyntiin, mutta rupeaa melko nopeasti röpöttämään, kun kone lämpenee. Tämän päivän testi kuitenkin onnistui, enää ei starttiennakot ole älyttömissä lukemissa, vaan auto on jopa mahdollista saada käyntiin. :-)


    25.1.2006

    Pientä säätöä viime viikonloppuna, auto ei meinaa lähteä käymään oikein mitenkään. Ajoituslampulla sytkän ajoitusta katsellessa selviää syykin varsin nopeasti. 60-70 astetta ennakkoa taitaa olla vähän liikaa. :-)

    Testeriinkin tuli rakenneltua erillinen "startti-moodi" ja ohjelman korjauksetkin rupeaa olemaan hyvässä mallissa. Ensi viikonloppuna toivottavasti ehtii taas vähän testailemaan.



    14.1.2006

    Ruiskua on nyt testattu ensimmäisen kerran  autossa, ja se toimii! Auto kävi "normaalisti", ennakot säätyivät niinkuin ohjelmassa asetettu, antureiden tiedot tulivat säätöohjelmaankin asti, kaikki tuntui toimivan. Ruiskutusmäärää piti vähän nostaa, että auto lähti käyntiin, säätökin siis vaikuttaa!  Ihan ensimmäisellä yrittämällä ei siis startannut, mutta muutamassa minuutissa kuitenkin.

    Käytössä olleet säädöt oli tehty toimimaan kaasuläpän asennon mukaan, ei MAP:lla, siksi säätöarvot vielä vähän hakusessa, mutta auto silti jo käy! Ruiskua testattiin Ramin Coupe DX:ssä, jossa vakio isoreikäinen 4A-GE moottori.

    Kaikenkaikkiaan vaikuttaa hyvältä, eikä työ ole mennyt hukkaan.





    Ruisku testissä Coupe DX:ssä


    Ominaisuuksia tähän mennessä:

     - Sytytyskartat 15x19, ohjain säätää 4096 pisteen tarkkuudella
     - Ruiskutuskartat 15x19, ohjain säätää 4096 pisteen tarkkuudella
     - Lisäkartat ilman- ja vedenlämpöjen mukaan
     - Lisäkartta map-anturin tai kaasun asennon mukaan
     - Kiihdytysrikastus
     - Käynnistysrikastus
     - Käyttää 4A-GE:n vakiota virranjakajaa, ei tarvitse ylimääräisiä asentotunnistimia
     - Tuki erilaisille triggeripyörille (12-1,36-1,60-2 yms.)
     - Sytytys toyotan omilla komponenteilla (Ajoitus boksilta)
     - Kuormantunnistus joko kaasuläpän asentotunnistimella tai MAP-anturilla
     - Säätö auton ollessa käynnissä
     - Näyttää reaaliaikaisesti säätöohjelmassa mitä kohtaa kartasta käytetään
     - Reaaliaikainen mittaristo PC:llä
     - Kierroksenrajoitin, max kierrosluku noin 12000 rpm
     - Sarjaportti PC-yhteyttä varten
     - Tiedonkeruu
     - Laihojen/rikkaiden alueiden merkkaus kartalle
     - Sekventaaliruiskutus
     - Remmiahtimen ohjaus paineen mukaan
     - Seoksen ja/tai sytytyksen säätö potentiometrillä

    Tulossa/suunnitelmissa:

     - Mittaristo LCD-näytölle (osittain tehty)
     - Suorasytytys (osittain tehty)
     - Launch control
     - Vaihtovalo (osittain tehty)
     - Tuki nakutuksen tunnistimelle
     - Hukkaportin ohjaus
     - Itsenäinen, toyotan boksista riippumaton ohjain
     - USB-tuki (osittain tehty)
     - Muuta?

    Lisäksi tehtynä:

     - Testeri 4A-GE bokseja varten, simuloi asentotunnistimia ja kipinänvahvistimelta tulevaa feedback-signaalia, säädettävä kierrosluku.  Tästä lähtee tuplapiuhat, jolloin voi verrata oman boksin ja vakioboksin toimintaa.   Suunnitelmissa muuttaa testeri pc-pohjaiseksi.


    Testausta

    Menossa vakioboksin testaus ja säätö-arvojen selvittely, sivutuotteena syntyy myös ruiskuboksin kytkentäkaaviota...
    Ruiskussa on käytetty aika paljon nippon-denson omia piirejä, joiden toiminnan selvittely vei oman aikansa.



    Prosessorin korvaus

    Ruiskuboksin alkuperäinen prosessori korvataan  mikrokontrollerilla.
    Lisäksi tarvittiin pari oheispiiriä, ettei kaikkea tarvitse softassa tehdä, jää aikaa oleelliseenkin. Prosessorissa itsessään on monikanavainen A/D-muunnin, tätä käytetään kaasuläppä, map-anturi yms. analogisten signaalien lukemiseen. Ruiskuboksista löytyy aluperin erillinen A/D-muunnin, mutta koska sellainen käyttämässäni mikrokontrollerissa oli sisäänrakennettunakin, päätin käyttää sitä. Boksin alkuperäiset filtteröinnit ja suojaukset jää käyttöön.  Ecun alkuperäinen "äly" korvataan siis uusilla palikoilla ja ainoastaan joitain passiivikomponentteja jätetään käyttöön.



    Säätösofta rupeaa hahmottumaan...

        


    Toyota 4A-G(Z)E ecut

    Olen koonnut listaa 4A-GE ja 4A-GZE ecuista (16 ja 20v) osoitteeseen:
    www.romut-radalle.com/toyecu.php
    Mikäli listasta puuttuu jokin, tai tiedot ovat puutteellisia tai vääriä, voit laittaa palautelomakkeemme kautta tietoja, niin päivitän listaa.



    Kirjoittaja: Jani

Luettu 43133 kertaa